Matkailevat robotit

HS, Matka, 21.10.2011
Matkalla Tallinnaan hitaalla laivalla. Innokas poika, innokas isä. Jotta aika kuluisi jännittävämmin, laskemme, kuinka monta ihmistä pelastusveneisiin mahtuu: yksi, kaksi, kolme, neljä… tutkittuamme kaikki kannet päädymme monimutkaisten laskelmien jälkeen tulokseen 1979. Siis suurin piirtein.
        Pelaamme hedelmäpeliä muutamalla eurolla. Mutta katsopas tuota! Viereisen automaatin täti on 80 euroa voitolla. Yhdeksänvuotias poika tuijottaa silmät suurina näytöstä ? koneen voitokas kilinä houkuttelee magneetin lailla pienen ihmisjoukon ympärilleen.
        Täti pistää uuden pelin käyntiin välittömästi, kun edellinen on pyörähtänyt loppuun. Hän ei ole enää suomalainen eläkeläinen, vaan risteilyllä oleva robotti. Hän voittaa, häviää, voittaa… ja kahdenkymmenen minuutin kuluttua häviää ? tietenkin.
        Ei euroakaan jäljellä. Ihmisjoukko hajoaa. Koneisto on voittanut jälleen.
        – … Mutta, isä, miksei hän ottanut ajoissa 80 euron voittoaan ulos koneesta?
        Pojan äänensävyä on vaikea tulkita. Joko hän on nyt menettänyt toivonsa ihmiskuntaa kohtaan, tai sitten hän oppi jotain tärkeää.
        Syömme seisovassa pöydässä, joka ei todellakaan ole hintansa väärti, ellei mielenkiinto kohdistu rajoittamattomaan alkoholitarjontaan, ostamme pikkuveljelle tuliaiseksi vilkkuvan lelun (joka menee rikki parin päivän päästä), ostamme hyviä karkkeja, pelaamme pelihallissa autopeliä jarrut kirskuen, pelaamme korttia kahvilassa, ah, olemme matkalla… ja olemme avanneet lompakon apposen auki.
        Ympärillämme olevat ihmiset ovat aivan samanlaisia. Tänä päivänä matkustaminen merkitsee hysteeristä kuluttamista. Siksi pysähdymmekin hetkeksi:?     – Mitä luulet, löydämmekö laivalta jonkun, joka ei juo, pelaa, ole ostoksilla tai syö? kysyn yhdeksänvuotiaalta.
        Aikuisena ajattelen, että etsimme modernia toisinajattelijaa. Poikani näkee asian aarteenetsintänä, jossa koko laiva on vain yhtä suurta leikkikenttää.
        Tutkimme siis tarkasti koko laivan, ensin ei tuloksia – mutta vau, viimeinkin, minimalistisesta istumasalongista löydämme rauhallisen miehen, joka ei selvästikään ole avannut lompakkoaan koko matkalla… Hän vain istuu tuolla, nauttii ja lukee kirjaa!
        Hän on moderni dissidentti.
        Ja tunnustan – haluaisin olla kuin hän.
        Mutta ensin pelataan vielä hetki autopeliä.