Ongelma nro 1: Olet teini-ikäinen. Ratkaisu: Tee enemmän töitä.
Ongelma nro 2: Olet opiskelija. Ratkaisu: Valmistu vauhdilla. Aloita sitten oitis työnteko.
Ongelma nro 3: Olet eläkeläinen. Ratkaisu: Aloita työnteko uudestaan.
Kyllä vain, Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) delegaation tutkittua Suomen taloutta sanoma on yksiselitteinen. Joutenololle on nyt pantava piste – kaikkien osalta.
Tällä hetkellä Suomen talous on sinänsä loistavassa kunnossa, johtaja Lorenzo Figliuoli myöntää (esimerkiksi HBL:ssa 1.6), mutta se ei suinkaan ole mikään syy heittäytyä riippumattoon loikoilemaan – hyi olkoon – vaan aivan päinvastoin, todellakin.
Väestön vanhenemisen vuoksi, kuten tiedämme, meidän on saatava lisää työvoimaa. Pitkällä tähtäimellä Suomea ei riitä pitämään käynnissä kourallinen a) loppuun palaneita pienten lasten vanhempia tekemässä kolmea vuoroa b) alemman tai ylemmän keski-iän saavuttaneita työnarkomaaneja (vapaaehtoisia tai vastentahtoisia) ja c) nuoria urhoollisia pienyrittäjiä, pätkätyöläisiä ja freelancereita.
Eli jos IMF:n teesi on se, että nykyiset työt tulee jakaa tasaisemmin, esimerkiksi siten, että eläkeikäiset voivat halutessaan työskennellä pidempään, se kuulostaa järkevältä.
Minun on kuitenkin vaikea niellä IMF:n vaatimuksia siitä, että kaikkien tulisi tehdä enemmän töitä. Lisää töitä merkitsee pakostakin vähemmän aikaa muuhun. Ja silloin joudummekin suurten kysymysten äärelle.
Pitääkö teini-ikäisten tai eläkeläisten tehdä töitä vai niin sanotusti nauttia hivenen elämästään? Onko opintojen tarkoitus vain valmistua nopeasti? Niin, korreloiko suurempi määrä vapaa-aikaa henkilökohtaisen onnen kanssa?
Sen, joka valitsee tekevänsä vähemmän töitä tai opiskelevansa hitaammin, on tietenkin hyväksyttävä alhaisempi materiaalisen hyvinvoinnin taso, eikä hän voi vaatia lisää opintotukea jne., sen sijaan hänet palkitaan suuremmalla määrällä omaa aikaa. Mielestäni terve järki tukee juuri tätä valintaa. Mutta se on vain minun mielipiteeni.
Jotta saisimme asiasta selvyyden, pitäisi joidenkin yhteiskuntatutkijoiden tehdä laaja mielipidekysely maamme yhdeksänkymmenvuotiaiden, kymmenlukulaisten, keskuudessa. Huvittavaa kyllä, he ovat syntyneet vuosikymmenellä, jolloin ainakin kirjallisuudessa oli suosittua olla kuljeskelija (= joutenolija, IMF varmaan vihaa sellaisia).
Suurin osa näistä elämänveteraaneista ei enää ole aktiivisesti mukana työelämässä, vaikka IMF varmasti jo onkin Palvelutalossa taivuttelemassa heitä yksityisyrittäjiksi. Yhdeksänkymmenvuotiaiden luulisi kuitenkin olevan riittävän vanhoja, viisaita ja kokeneita kertomaan meille, mikä elämässä loppujen lopuksi on tärkeintä. Meidän tulisi esittää heille seuraavanlaiset kysymykset:
1. Kun lopputulos alkaa olla selvillä: Olisiko Teidän mielestänne pitänyt työskennellä enemmän vai vähemmän elämänne aikana?
2. Olisiko teidän mielestänne pitänyt viettää enemmän vai vähemmän aikaa perheenne, itsenne tai ystävienne seurassa?
3. Lyhyesti sanottuna: Mikä teki Teidän elämästänne elämisen arvoista?
Jos kyselyn tulos osoittaa, että yhdeksänkymmenvuotiaat ja Figliuoli ovat samaa mieltä, lupaan lopettaa marmattamisen tähän. Survaistaanpa vielä uusi vaihde silmään! Teini-ikäiset! Opiskelijat! Vanhemmat, jotka haluavat viettää aikaa lastensa kanssa! Kaikki laiskistuneet elämästä nautiskelijat! Te olette väärässä! Monipuolinen ja vapaa sosiaalinen elämä on täysin arvotonta! Meidän on tehtävä paljon enemmän töitä, useammin ja tehokkaammin.
Emme tosin taida noilla konsteilla saavuttaa yhdeksänkymmenen vuoden ikää, mutta kuka siitä nyt välittäisi. Jospa se onkin juuri tämän kaiken tarkoitus?