Stepanakertin tori.
Torikojussa nainen levittää 20 tuoreen yrtin sekoituksen litteän taikinan päälle. Hän taittelee taikinan ja paistaa sen runsaassa rasvassa valtavalla sadjiksi kutsutulla pannulla. Sihinä ja höyryt leviävät torille. Näppärät sormet työstävät uutta leipää, täydellistä ammattitaitoa.
Me kolme matkalaista revimme leivänpaloja, tönimme toisiamme, kiistelemme siitä, kuka ehtii ensimmäisenä maistaa tulikuumaa jengjalov hatsia.
Kiistaan on selitys – onnellisuus. Onnellisuutta voi esiintyä niin monessa muodossa.
Ensin on palattava 1990-luvun alkuun.
Nuorena aikuisena yritin pitää maailmani järjestyksessä. Kuuntelin lyhytaaltoradiota, luin kansainvälisiä lehtiä, keskustelin.
Yhtäkkiä maailmalla alettiin puhua jostain, josta en ollut ikinä ennen kuullut, jostain ”uudesta”, jostain nimeltä Vuoristo-Karabah. Paikan väitettiin sijaitsevan itänaapurissa.
Neuvostoliittoa uhkaa sisällissota!
Se kuulosti täysin käsittämättömältä. Mutta kyllä: monoliittisessa Neuvostoliitossa armenialaiset kristityt ja azerbaid?anilaiset muslimit ottivat yhteen Vuoristo-Karabahissa. Seudulla tehtiin puhdistuksia, ja satoja tuhansia ihmisiä joutui pakenemaan.
Siihen aikaan en kuitenkaan pystynyt sisäistämään tragediaa. Minulle upea sana Karabah merkitsi ennemminkin eksotiikkaa, jännitystä, uutta todellisuutta, joka avautui Neuvostoliiton hajotessa.
Sinne oli päästävä – jonakin päivänä.
Se päivä koitti yli 20 vuotta myöhemmin. Sen vuoksi onnellisuuskin on kaksikymmenkertainen.
Mutta nopeasti kaikki muuttuu. Seuraavassa hetkessä liikutumme tragedioista, kohtaamme armenialaisten ja azerbaid?anilaisten välillä vallitsevan vihamielisyyden.
Tuijotamme hiljaisina puhdistukset kokeneita ja poltettuja aavekaupunkeja. Alamme ymmärtää, mitä sana Karabah myös sisältää.
Sitten kaikki muuttuu taas yhtä nopeasti: luonto on uljas, kaikkialla pääkaupunki Stepanakertin keskustassa toimii langaton netti, ihmiset ovat vieraanvaraisia, saamme kuulla jännittäviä tarinoita läpi yön tässä yksipuolisesti itsenäiseksi julistautuneessa valtiossa.
Ja ajattelen: katso maailmankarttaa!
On vielä niin paljon nähtävää. Niin paljon opittavaa.