Holgerin saaga - alias Ior Bockin tarina

Image nro 1/2004 ja Hufvudstadsbladet 22.2.2004

Nettiversio on pidempi kuin lehdissä julkaistu teksti.

Päivitys 25. - 27.10.2010: Ior Bockin traagisen kuoleman jälkeen osa hänen kannattajistaan on käynnistänyt tätä artikkelia vastustavan uusvanhan kampanjan Wikipediassa. Sen sanotaan olevan sensaatiohakuinen, eikä se muka perustu faktatietoihin. Toistan sen, mitä olen sanonut samaisille miehille nyt jo melkein seitsemän vuoden ajan: Koko artikkeli perustuu faktoihin ja uskottaviin haastatteluihin. Poliisiraportit, adoptiopaperit, tuomioistuinkäsittelyt, viranomaispaperit Iorin koulunkäynnistä jne. jne. – kaikki on säästetty, ja näytän mielelläni kyseiset asiakirjat (jotka ovat Suomen lainsäädännön mukaisesti julkisia asiakirjoja) niille, jotka haluavat ne nähdä. Tarjosin myös kaikkia näitä papereita Iorille tapaamisemme ja myöhemmin käytyjen puhelinkeskusteluiden aikana, mutta hän ei ollut kiinnostunut niistä. Kertaakaan näiden seitsemän vuoden aikana ei kukaan kriitikoista ole myöskään onnistunut konkreettisesti osoittamaan, mitä virheellistä artikkelissa on, muuta kuin että se on epämääräistä, ”sensaatiohakuista journalistiikka”. (mistä en itse voi olla samaa mieltä).

Tuon sanottuani haluan lisätä, että tunteet käyvät varmastikin kuumina juuri nyt Iorin poismenon myötä, se on täysin ymmärrettävää. Ja minäkin tulen kaipaamaan tätä erikoista hahmoa, joka pani koko Suomeen vauhtia. Lepää rauhassa, Ior!


Käännös: Jaana Palanterä

wwww.nicobackstrom.comTäällä olisi Torin vasaralle tai Väinämöisen puukolle käyttöä. Niillä pystyisi lyömään tai leikkaamaan ganja-savun läpi tässä pimeässä eteisessä Helsingin Munkkiniemessä päästäkseen siten olohuoneeseen, jota valaisee vain seitsemän kynttilää ja jonka lattiaa peittävät intialaiset matot, jotta sitten lopulta voisi nähdä valkoisine takkutukkineen ja keltaisine partoineen alastomana lattialla lootusasennossa istuvan Ior Bockin.
     Hän ottaa välittömästi katsekontaktin savuverhon läpi, hän poraa katseensa syvälle ja aloittaa sitten kolme pitkää tuntia kestävän julistuksen hiljaisella ja monotonisella äänellä:
     - A -aser, B - borg, C - skära, D - Di, E - ek...
     Niin, ei kestä kuin muutaman minuutin ennen kuin Ior vastauksena ilmeisesti hankalaan kysymykseen latelee mantransa, joka on perustana ikivanhalle aakkostolle ja äännejärjestelmälle, sille, johon koko Bockin saaga rakentuu ja josta on kirjoitettu kirjoja ja lukemattomia lehtiartikkeleita.
     - ... F - Freia, G -grund, H - Hel ...
     Sellaista se on. Hän vastaa kysymyksiin harvoin suoraan, sen sijaan hän ajautuu pitkille, näennäisen järjettömille sivuraiteille, tai saa yhtäkkisen ja teatraalisen yskänkohtauksen. Hän ei kuitenkaan ikinä suutu tai ärsyynny, hän vain hymyilee, mutta toisinaan hän punastuu partansa ja ryppyjensä alla, silmät
     kapenevat ja niissä pilkahtaa. Hän saattaa näyttää väsyneeltä ja kuluneelta ja olla vakavasti halvaantunut, mutta silmät, hänen merkittävin tunnusmerkkinsä, loistavat edelleen.
     Helmikuussa 1984 hän saattoi "elinikäisen hiljaisuuden" jälkeen avata suunsa ja paljastaa mielikuvituksekkaan Bockin saagan maailmalle: saagan maailman ja elämän synnystä, Atlantiksesta, Ragnarökistä ja Boxströmin ja Raströmin alkusuvuista. Suurin käytännön merkitys oli kuitenkin sillä, että hän osoitti Sipoon Gumbostrandissa olevaa kallionnyppylää ja sanoi, että siellä, syvällä kalliossa olisi valtava ja ikivanha Lemminkäisen temppeli.
     Niinpä suuria kivenlohkareita räjäyttämällä aikaansaatiin valtava aukko kallioon, sadat innokkaat ihailijat kannustivat ja toimittajat kuolasivat, tapauksesta tehtiin sekä kotimaisia että ulkomaisia dokumentaareja ja sitten jonakin päivänä temppeli tultaisiin lopultakin avaamaan ja maailma pidätti hengitystään ja...
     Ei, ei, nyt menemme liiaksi tapahtumien edelle.
     Aloitetaanpa alusta. Sillä vaikka 1980-1990 -luvuilla temppelistä ja Iorin "perhesaagasta" kirjoitettiin kilometreittäin lehtitekstejä, ei miehestä, joka kasteessa oli saanut nimekseen Bror Holger Svedlin, ollut koskaan kirjoitettu oikeastaan mitään.
     Kuka hän on? Mistä hän on kotoisin?

 
Svedlinien perhe vietti monia kauniita kesiä Sipoon saaristossa 1940-1950-luvuilla. Kuvassa lapset ovat pukeutuneet kesäjuhlaa varten. Holger alias Bror alias Ior on kolmannella rivillä, uloimpana vasemmalla.   Vastavalmistuneet näyttelijät. Vuonna 1963 Ruotsalaisen teatterin oppilaskoulun kurssikaverit kokoontuivat yhteen valmistujaisjuhlien jälkeisenä päivänä. Bror Svedlin on kauimmaisena oikealla, mutta kuitenkin, kuten aina, keskipisteenä. Kuvassa vasemmalta: Roger Nikkanen, Berit Lundell ja Christina Indrenius-Zalewski.

Jos kuuntelee Bockin saagaa asia on itsestään selvä. Merikapteeni Knut Victor Boxström (1860-1942) sai pojan ja kaksi tytärtä. Punakaartilaiset tappoivat pojan vuonna 1918 ja tuolloin suvun tämä haara uhkasi sammua, mikä olisi ollut kohtalokasta, koska vuonna 1984 elossa olevan miespuolisen Boxströmin tehtävänä olisi kertoa Bockin saaga maailmalle. Siksi Knut Victor teki melko epätavallisen hätäratkaisun ja hedelmöitti 81-vuotiaana oman tyttärensä. Niinpä tytär Rhea synnytti salassa Iorin 17. tammikuuta 1942.
     Siten Iorista tuli Boxström potenssiin kaksi, SuperBock, ja samalla hänen äidistään tuli myös hänen sisarensa ja isoisästään isänsä. Salatakseen tämän tarpeellisen, mutta sukurutsaisen, toimenpiteen Rhea adoptoi pojan yhdessä aviomiehensä Bertel Svedlinin kanssa. Victor oli myös ostanut 1930-luvun lopulla muutamia tontteja Kallbäckistä Gumbostrandista voidakseen antaa tärkeimmän, temppelivuoren, kastelahjaksi pojalleen, Valitulle.
     Tämän kertomuksen Ior on kertonut lukemattomia kertoja, sillä se on saagan tärkeä peruskivi, koska se osoittaa, että juuri hän on Valittu.
     Mutta Bockin saaga ja Holgerin saaga kuvaavat kahta erilaista todellisuutta. Jos tutkii unohdettuja papereita, pöytäkirjoja ja asiakirjoja, kaikki kuulostaakin aivan toisenlaiselta:
     Vuoden 1942 tammikuussa 23-vuotias porvoolainen puutarhuri synnyttää aviottoman poikalapsen, jonka helsinkiläinen, lapseton aviopari Bertel ja Rhea Svedlin adoptoi. Viranomaiset hyväksyvät adoption. Päätöksen liitteissä biologinen äiti kirjoittaa, että hän luopuu kaikista vaatimuksistaan lastaan kohtaan ja eräs kätilö todistaa, että mainittu nainen todella synnytti poikalapsen. Svedlinin pariskunta vakuuttaa, että heidän taloutensa on turvattu ja että heillä on suuri asunto Helsingissä.
     Vuonna 2003 Munkkiniemessä hasispilvessä Ior vastaa kaikkiin kysymyksiin taustastaan yskänkohtauksella, mutta kun soitan hänelle toisella kertaa, hän on puheliaampi.
     - Täytyihän äidin keksiä tekaistu tarina taustastani, kaiken piti näyttää pesunkestävältä viranomaisten silmissä, Ior sanoo ja jatkaa: "Tiedän tasan tarkkaan, kuka olen - olen Boxström."
     Perhetuttujen parissa koko ajatus siitä, että Rhea olisi ollut raskaana ja synnyttänyt Holgerin, torjutaan absurdina.
     - Tuo ajatus nousi yhtäkkiä esiin 1980-luvun lopulla. Se on Iorin luoma teoria, joka on olemassa vain Iorin päässä, vanha ystävä toteaa.
     Suurin piirtein samoihin aikoihin Svedlinit adoptoivat myös toisen pienen pojan Itä-Uudeltamaalta. Poikien biologinen äiti ei ollut sama ja poika oli lähes kolmivuotias tullessaan perheeseen ja saadessaan nimen Erik. Sen myötä perheessä oli nyt kaksi veljestä, jotka eivät olleet sukua keskenään.
     Entäs tontit sitten? Mitä Holgerin saaga niistä sanoo?
     Lainhuutorekisterin mukaan Bertel Svedlin, ei isoisä/isä Victor Boxström, osti tontit eri naapureilta. Svedlin oli menestyksekäs liikemies, joka rakensi rantatontilleen kesämökin ja saunan, myös muun muassa yhä käytössä oleva kylätie on hänen aikaansaannoksensa.
     Lyhyesti sanottuna: Holgerin saagan mukaan Svedlinien perhe vietti idyllisiä kesäkuukausia mökillä. Ja että se oli kaunista saaristoidylliä. Mutta se ei ole mytologista.

 
 
Tanssiminen on aina ollut lähellä Iorin sydäntä. Tämä on promokuva 1960-luvun tuotantoa varten. Monille suomalaisille Ior tuli tunnetuksi myös villistä Coral-pesuaine TV-mainoksesta 1960-luvun lopulla. Ior onnistui varastamaan kaiken huomion myös tässä asiassa.

Kaikille oli jo alusta alkaen selvää, ettei Holger ollut kuten muut. Hän oli vilkas ja hullutteli jatkuvasti. Erik sitä vastoin oli isokokoinen ja hiljaisempi poika, johon Holgerin tempaukset eivät tehneet vaikutusta. Päinvastoin Erik oli kenties ainoa, jonka tossun alla Holger oli.
     Holgerin ollessa kaahdeksanvuotias silloin 60-vuotias ottoisä Bertel Svedlin kuoli täysin yllättäen ja äiti Rhea jäi yksin. Veljekset saivat kasvaa vailla isähahmoa. Samaan aikaan Holgerin ongelmat Helsingin Ratakadun ruotsinkielisessä kansakoulussa alkoivat. Arvosanat romahtivat ja hän joutui käymään jo toisen luokan uudestaan, ja vuotta myöhemmin hento kirjanpitäjä ja yksinhuoltaja-äiti antoi väliaikaisesti periksi.
     Perhetutut ovat sitä mieltä, ettei hän yksinkertaisesti pystynyt kasvattamaan villiä Holgeria yksin. Vuonna 1951 äiti ja suku veivät epätoivoisen yhdeksänvuotiaan pojan vasten tämän tahtoa kasvatuslaitokseen Metsäkummun lastenkotiin Oulunkylään (nykyinen Teinilän hoitokoti). Kerrotaan, että Holger takertui taloon ja repi kynsillään tapetit alas, kun suku fyysistä väkivaltaa käyttäen vei hänet pois. Lastenkodissa hän asui ja kävi koulua yhden lukuvuoden ajan. Siellä täysin ruotsinkielisen Holgerin oli pakko nopeasti kasvaa, kun vanhemmat suomenkieliset pojat vastasivat kurista ja kesyttivät hänet. Laitosta käsittelevässä radio-ohjelmassa muun muassa Holgeria haastateltiin siitä, miksi hän oli joutunut lastenkotiin ja hän kertoi salanimeä käyttäen "varastaneensa rahaa äidiltään ja pinnanneensa koulusta".
     Sen sijaan Bockin saagan mukaan Ior ei käynyt ollenkaan koulua, vaan äiti ja täti/sisko Rachel opettivat hänelle salassa äännejärjestelmää ja perheen saagaa, kaksi tuntia päivässä kahdenkymmenen vuoden ajan - siis suullista perinnettä vahvimmillaan. Eli kun kysyn ajasta laitoksessa, on vastaus luonnollisestikin hyvin epämääräinen.
     - Ai oliko siellä kauheaa? Ei, ei... Muistan, että opin ensimmäiset suomen sanat siellä... puutalossa Oulunkylässä... mutta olin siellä, tai siis yleensä koulussa, vain silloin, kun Rhea ja Rachel olivat matkoilla, Ior sanoo.
 

 
 

Villit seksiorgiat. Nykyään Ior kertoilee iloisesti suurenmoisista ryhmäseksimenestyksistään kesämökillä pidetyissä iloisissa juhlissa 1960-luvulla. Osa vanhoista ystävistä nyökyttelee myöntävästi. Mutta toiset taas kuvaavat häntä hyvin erikoiseksi, positiiviseksi ja kiehtovaksi henkilöksi - mutta silti täysin sukupuolettomaksi. Tällaiset täysin erilaiset käsitykset Iorista ovat tyypillisiä: hänellä oli monet kasvot ja monia erilaisia rooleja. Yläpuolella olevat kuvat Iorista on otettu jossain päin Venäjää, ja vasemmalla olevat kuvat todennäköisesti Lontoossa.

    Ja muistan hänen sanansa, joita hän toisteli useita kertoja sekä ennen tapaamistamme että sen aikana: "Puhutaan vain positiivisista asioista, kuuletko, puhutaan vain positiivisista asioista".
     Onko Bockin saaga oikeastaan esirippu, tapa selvitä Holgerin saagan negatiivisista puolista?
     Viisitoistavuotiaana hän lähti koulusta, mutta onnistui nopeasti saamaan Svenska Teaternista paikan harjoittelijana, jonka vastuulla olivat valolaitteet. Työ miellytti Holgeria ja hän tekikin itsensä pian korvaamattomaksi. Mutta hänellä oli paljon kunnianhimoisemmat pyrkimykset kuin valoteknikoksi jääminen. Kaikki hänen kanssaan saman ikäiset sanovat yhdestä suusta, että alusta alkaen oli selvää, että Holger halusi tulla joksikin suureksi. Hän halusi olla jokaisen seurueen keskipisteenä mihin hintaan hyvänsä - mielikuvituksellisten kertomusten, show'den ja akrobaattisten tanssien avulla. "Katso minua silmiin!" hän saattoi huudahtaa ärtyneenä, jos hänen tarinansa eivät näyttäneet tehneen vaikutusta johonkuhun.
     Sillä hän menisi eteenpäin. Ylöspäin. Vuodesta toiseen hän vaatimalla vaati pääsyä teatterin näyttelijälinjalle, mutta johtajat kieltäytyivät yhtä itsepäisesti joka kerta. Lopulta Holger uhkasi yksinkertaisesti lähteä teatterista ja jättää heidät ilman valomestaria. Se puri ja siinä samassa hän pääsi sisään oppilaskouluun.
     Tästä alkoi Holgerin loistoaika. Teatterikoulussa käyminen oli hienoa ja äiti Rhea oli uskomattoman ylpeä. Holger vietti yhtäkkiä aikaa kulttuuripiireissä, maineikkaiden sukujen lasten kanssa.
     Mutta oli asioita, jotka piinasivat Holgeria. Hänellä oli pikimustat hiukset ja hänellä oli muutenkin etelämaalaisia piirteitä, mitä hän ei itse voinut hyväksyä. Kukaan, paitsi hänen biologinen äitinsä, ei tiennyt, kuka Iorin oikea isä oli, mutta huhumylly pyöri jatkuvasti: hän on espanjalainen, hän on kasakka, hän on romani...
     Luultavasti juuri siksi Holgerin nuoruus oli jatkuvaa identiteetin etsiskelyä, mikä ei ole epätavallista adoptoitujen lasten parissa, koska asian ympärillä oli ennen paljon salailua.
     Siksipä yhtenä päivänä Holger julisti, että hän oli itse asiassa tullut sotilaiden mukana Espanjasta Suomeen ja että hän oli ollut joukkojen maskotti, että hänen isänsä oli siis espanjalainen. "Minun nimeni on La Plata", Holger sanoi ylpeyttä äänessään. Toisena päivänä hän saattoi yrittää valkaista ihoaan,
     hiuksiaan ja kulmakarvojaan maitopreparaateilla. Yksi hänen kaikkein parhaista sen aikaisista ystävistään sanoo, että Iorilla oli yksinkertaisesti komplekseja ja että Ior "halusi epätoivoisesti tulla hyväksytyksi suomalaisena".
     Myös puhuttelunimen vaihtaminen kuului kuvaan. Lapsuudessa hänen vanhempansa käyttivät Holgeria, sitten hän itse vaihtoi toiseen etunimeensä Broriin, siirtyäkseen sitten Ioriin (=Ihaa) Nalle Puhin melankolisen aasin mukaan. "Olen tyhmä ja itsepäinen kuin aasi", hän sanoi tyypilliseen itseironiseen tapaansa opiskelukavereilleen, kun nämä ihmettelivät, miksi hän halusi itseään kutsuttavan sillä nimellä. Myöhemmin hän vaihtoi, kuten tunnettua, myös sukunimensä.
     Juuri tuolloin 1960-luvun alussa Ior oli toistuvasti legendaaristen "saunailtojen" isäntänä Gumbostrandissa. Juhlia kuvataan "orgastisiksi" tai "täysin sekopäisiksi" tai "sikamaisiksi" riippuen siitä keneltä kysyy. Tyypillisiä juhlien jälkiä olivat lumessa lojuvat, ikkunasta ulos heitetyt, käytetyt kondomit. Täällä porukka saattoi irrotella ja niin he tekivätkin. Ainoa, joka pysytteli selvin päin oli - Ior.
     Enemmän tai vähemmän vapaa seksi ja twist Chubby Checkerin tahtiin olivat nuorien hummailijoiden perustarpeita, ja kuka voi moittia heitä? He olivat löytäneet vapauden, vapauden, joka suotiin vain harvoille pimeässä ja jäykässä Suomessa neljäkymmentä vuotta sitten.
     Mutta voi toki huomata, että ajan hammas on tehnyt tehtävänsä, kun parrakas mies edessäni kertoo nostalgisesti hymyillen ja laahaavalla äänellä, miten viisitoista poikaa vuorotellen otti ilon irti Lisasta tai mikä tytön nimi nyt olikaan. Tai miten hän joi spermaansa joka päivä, mieluiten Ingmanin jogurttiin sekoitettuna, ja siinä välissä ajoi kaupunkiin ystävänsä kanssa iskemään naisia ja "käyttämään seksuaalisesti hyvökseen kahta nuorta daamia ", ja kuinka hän "useimmiten sai rumemman tytön". Mutta tämän "rellestyskauden" aikana Ior oli kuitenkin täysin erilainen kuin poikajengi, joka seisoi joukkoina puhumassa autoista ja muijista. Ior halusi puhua kulttuurista ja tanssia - hän oli selvä pehmo.
     - Hän liukui huoneeseen siroin liikkein, hän oli mystinen, kuin ikoni, ja se teki hänestä niin jännittävän, kertoo eräs naispuolinen bilekaveri siltä ajalta.
     Mutta katastrofi väijyi nurkan takana.

Eräänä arki-iltapäivänä toukokuussa vuonna 1962 veljekset oleilivat yhdessä, molemmat vesiselvinä, perheen asunnossa Lauttasaaressa. Pojat kuuntelivat Erikin huoneessa twist-levyä, Erik istui sängyllä, kun taas Holger esitti hänelle villiä tanssishow'ta. Holger ryntäsi yhtäkkiä huoneeseensa hakemaan 7.65mm-pistoolin - aseen, joka oli kuulunut isoisä Victorille - "saadakseen tanssiinsa enemmän temperamenttia". Sen jälkeen hän Erikin kehotuksesta näytti, miten panokset ladataan lippaaseen, mutta teki lisäksi, tuntemattomasta syystä, latausliikkeen, jolloin panos joutui lippaasta piippuun. Sitten hän otti lippaan irti pistoolista, mutta unohti piipussa olevan panoksen. Villi tanssi jatkui ja ekstaasissa hän heitti pistoolin veljelleen ja samassa ase laukesi ja luoti lävisti Erikin rintalastan ja sydämen.
     "Erik är skjuten" ("Erik on ammuttu") paniikissa oleva Holger huusi äidilleen, joka oli keittiössä laittamassa ruokaa. Mutta kun ambulanssi tuli, oli 22-vuotias Erik jo kuollut.
     Yllä oleva on Holgerin oma kertomus poliisille, vuodelta 1962.
     Bockin saagassa Erikiä ei sen sijaan mainita, mutta epävirallisesti Ior on kertonut hänestä opetuslapsilleen, mutta versio on aivan toinen.
     - Erik?... Hänhän oli adoptoitu Svedlin, Ior sanoo alentuvasti ja jatkaa hiljaisella äänellä: "Hän teki itsemurhan yksin huoneessaan, tai ehkä se oli vahinko."
     Itsemurha? Miksi hän olisi tehnyt itsemurhan?
     - Ehkä siksi, että äiti ei halunnut hänen menevän naimisiin.
     Tragedia on nimittäin täydellinen, sillä Erikin piti mennä naimisiin puolitoista viikkoa myöhemmin. Kutsukortit Laulumiehissä pidettäviin juhliin oli jo lähetetty.
     Puheet itsemurhasta närkästyttävät monia ja eräs vanha sekä Erikin että Iorin lapsuudenystävä Sipoosta saa kyyneleet silmiinsä, kun hän kuulee tämän.
     - Rhealla ei todellakaan ollut mitään häitä vastaan... miten järjetöntä höpinää, hän sanoo ja pudistaa alistuneesti päätään.
     Holgerin ikätovereiden joukossa mielipiteet olivat kahtalaiset. Jotkut pojat puhuivat kauhistuneina Holgerista "veljentappajana", kun taas tytöt eivät mitenkään voineet kuvitella lämmintä ja pehmeää Holgeria siinä roolissa. Asiaan kuului, että veljet olivat täysin eriluonteisia: Erik oli suuri ja vahva, hän työskenteli sahalla Helsingin Ruoholahdessa, hän oli aina se, joka teki metsätyöt, hoiti viljelykset ja korjasi kesämökkiä. Ior sitä vastoin yritti aina rallatellen välttyä kaikelta.
    
     ... Ja vuonna 2003 matkustan sitten junalla nukkumalähiöön, menen sisään matalaan kerrostaloon, koputan oveen ja pian juon kahvia ja syön piparkakkuja aurajuuston kera samalla kun tuijotan mustavalkokuvia, jotka esittävät tyylikästä nuorta miestä... Erikiä. Hänen kihlattunsahan elää yhä, kutsukaamme häntä Seijaksi. "Hetkessä elämäni luhistui täysin", hän sanoo kiertelemättä, mutta vakuuttaa silti, että elämä pikkuhiljaa meni eteenpäin.
     - Mutta pahinta oli se, ettei Ior koskaan sanonut minulle mitään. Hän ei koskaan pyytänyt anteeksi, ei mitään, Seija sanoo. Ja miksi hän huusi "Erik on ammuttu" - passiivissa? Aivan kuin hän olisi pitänyt jotakuta ulkopuolista syyllisenä.
     Onko se yksinkertaisesti vain kyvyttömyyttä kantaa vastuuta? Häät olisi pidetty kolmas kesäkuuta, tuona päivänä Rhea-äiti kutsui Erikin vaimoksi tarkoitetun Seijan ja hänen sukunsa Gumbostrandiin. Tilaisuus oli hiljainen mutta lämminhenkinen, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Tuolloin 20-vuotias Ior oli virittänyt nurmikolle kahden puun väliin vaijerin, jolla hän jatkuvasti vihellellen tasapainoili sateenvarjo kädessään. Oli show'n aika.
     Tuota näkymää Erikin kihlattu ei koskaan voi unohtaa.
     Ior sai neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen kuolemantuottamuksesta. Jutun kumpikaan osapuoli ei myöskään vaatinut muuta, ja koko tapauksen katsottiin olleen vahingonlaukaus. Mutta jotkut asiat eivät noin vain katoa.
     - Olen katkera, sen minä myönnän, Seija toteaa.
     Toinen päivä, toinen tapaaminen. Läheinen opiskelukaveri vannoo, että tragedia liikutti syvästi Ioria, että hänestä tuli hiljainen ja masentunut pitkäksi aikaa eteenpäin.
     - Ior ei ole koskaan ollut väkivaltainen mies. Hän vaihtaa aina huumoriin ja satiiriin, ne ovat hänen aseitaan, siksi hän oli niin järkyttynyt.
     Mutta elämä kulki eteenpäin. Niin Iorin elämä on aina tehnyt. Eteenpäin, kohti tulevaa. Never look back.
     Pian tapahtuneen jälkeen hän soitti naispuoliselle ystävälleen ja kyseli, voisivatko he mennä Adloniin tanssimaan - salaa. Oikeastaanhan hänen pitäisi vielä surra, mutta hänen oli saatava tanssia, hän puolusteli.
     Vielä tänäkin päivänä Iorin opiskelu- ja bilekaverit puhuvat lyyrisesti siitä, miten hän uhmasi kaikkea ja kaikkia.
     - Hänellä oli uskomaton kyky vetää ihmisiä puoleensa. Hän oli energinen ja innostava, hän leikitteli eri rooleilla koko ajan. Hän puhui jatkuvasti siitä, miten köyhä hän oli, mikä pitikin paikkansa, mutta toisissa yhteyksissä hän kehui tulevansa rikkaasta perheestä. Ja sama jatkuu yhä: jos häneltä nykyään kysytään, onko hänellä televisiota, hän vastaa halveksivalla äänellä, että vain proletaareilla on tv.
     Suuri maailma kutsui. Holgerille se merkitsi Lontoota, jonne hän jäi oleskelemaan ja tanssimaan ja josta hän palasi menestyneenä "Tom Jones'in kabareen jäsenenä".
     - Mutta totta puhuen, kukaan ei tiedä, mitä hän oikeastaan teki siellä, eräs ystävä sanoo ja nauraa makeasti. Ystävien mukaan Ior häilyi jo tuolloin jatkuvasti mielikuvituksen ja todellisuuden rajamailla, mitä pidettiin vain viihdyttävänä ja tyypillisenä piirteenä Iorille, ei minään, mistä olisi tarvinnut huolestua.
     Ainoastaan Iorin äitiä, johon Iorilla oli kuolettavan laukauksen jälkeen ollut läheiset suhteet, oli suojeltava. Kukaan ei saanut loukata äitiä, ja Ior soitti joka päivä hänelle kapakasta tai muista paikoista pitäen yllä kunnollisen pojan julkisivua. Mutta se oli julkisivu, jonka kaikki tiesivät olevan vain julkisivu.
     - Myös Rhea tiesi sen, se oli näytelmä, johon molemmat osallistuivat, selittää eräs ystävä, joka on vierestä kuullut lukemattomia puhelinkeskusteluja.

1960-luvun lopulla Iorin elämässä tapahtui uusi käänne... Suomenlinna.
     Historiallisen linnoituksen oppaana ja myöhemmin ohjelmavastaavana hän saattoi tehdä sitä, missä oli parhaimmillaan: kertoa tarinoita.
     Lopputuloksena syntyivät fantastiset show't, jotka houkuttelivat ihmisiä läheltä ja kaukaa. 1700-luku oli Iorin erityisalaa, ja yleisön joukossa jano Suomenlinnaa koskevista tiedoista tuntui yhtäkkiä olevan sammuttamaton. Kiitos siitä kuuluu Iorille. Dramatiikan keinoin ja eläytyen hän kertoi hämmästyttäviä, omituisia yksityiskohtia täynnä olevia tarinoita siitä, miten saarella entisaikaan elettiin sodan ja rauhan aikana. Ne olivat usein tarinoita, joita kukaan ei ollut ennen kuullut.
     Suurin piirtein samoihin aikoihin hän otti myös toisen suuren askeleen, joka muutti hänet ikuisiksi ajoiksi: Goa.
     1970-luvun puolivälistä lähtien hän on viettänyt pimeät kuukaudet, lokakuusta huhtikuuhun, pienessä Chaporan (entisessä) hippikylässä Intian Goassa. Siellä hän keräsi ympärilleen pikkuhiljaa laajan kannattajajoukon, ytimen ryhmälle, jota Gumbostrandin naapurit myöhemmin tulivat kutsumaan Iorin opetuslapsiksi. Hasiksen polttelu tuli nyt tosissaan mukaan kuvaan, mutta siellä Ior myös opetteli kertomukset Suomenlinnan kesää varten. Mutta saiko hän siellä myös inspiraation Bockin saagaan? Hufvudstadsbladetin tekemä haastattelu vuodelta 1982 antaa kenties viitteitä siihen suuntaan:
     "Ihmiset ovat yrittäneet selvittää, miksi intialainen filosofia on saavuttanut niin arvostetun aseman maailmalla, vaikkeivät ihmiset ole osanneet lukea eivätkä kirjoittaa. Mutta se onkin perustunut suulliseen perinteeseen. Vanhin poika oppi isältään ja pojan tehtävä oli opettaa sisaruksiaan..."
     Vaihda nyt "intialaisen filosofian" tilalle Bockin saaga - eikö kuulostakin tutulta?

Helmikuu 1984. Goa. Iorin ystävät saapuvat ensiluokkaisen kaman kanssa, tuoretta ruohoa Keralasta, Etelä-Intiasta. Ja jengi polttaa... ja polttaa... käytännöllisesti katsoen vuorokauden ympäri, ja Ior vajoaa yhä syvemmälle, hän seuraa katseellaan kirkasta tähteä taivaalla, hän käy läpi traumaattisen ajanjakson, muutoksen, joka ei toisten mielestä ollut etukäteen suunniteltu.
     Ja kun hän on valmis - 24. helmikuuta - hän ei ole enää Ior Svedlin.
     Hän on Ior Bock.
     Hän on Valittu.
     Ja molemmat saagat julistavat kuorossa: Siitä lähtien mikään ei ollut kuin ennen.
     Never look back.
     Sillä hän ei enää koskaan katsonut taaksepäin.
     Runsaan kuukauden kuluttua Ior sai sähkeen Helsingistä. Hän luki sen ja huusi ääneen:
     - The queen of Hell-sinki has died.
     Ior oli yksin. Äiti oli kuollut.
     Kun Ior palasi Suomeen hän oli vakuuttunut siitä, että maailman lehdistö olisi häntä vastassa lentokentällä haastatellakseen häntä Bockin saagasta. Ja olihan paikalla valokuvaaja - noloa kyllä, hän oli paikalla ottamassa mainoskuvia Finnairin uusista lentokoneista.
     Mutta Ior puhui ja puhui ja puhui samalla kun kaikki hänen vanhat suomalaiset ystävänsä mykistyivät:
     "Hänelle oli mahdotonta puhua järkeä... Hän puhui vain kierrellen... Häneen ei saanut yhteyttä... Häntä oli mahdotonta saada käsittämään, että hän puhui pötyä..."
     Häntä ei haluttu enää edes Suomenlinnaan. Iorin kertomukset olivat suistuneet raiteiltaan ja muuttuneet aivan liian mielikuvituksellisiksi, johtajat totesivat - ja lehtien yleisönosastot täyttyivät närkästyneistä kirjoituksista. Kansa halusi Iorin takaisin!
     - Mutta oli selvää, että hänen piti saada potkut. Emmehän me voi pitää töissä ihmistä, joka puhuu silkkaa palturia, Iorin silloinen työkaveri kertoo.
     Kaikkien hämmästykseksi Ior keräsi joka tapauksessa nopeasti ympärilleen uskollisen joukon ihailijoita, jotka Bockin saaga vei mennessään. Hieman ilkeästi on todettu, että kaikki heistä olivat nuorempia, eivätkä he tienneet mitään historiasta tai arkeologiasta.
     - Muistan, kun kysyin Iorilta, miksi helvetissä hänen pitäisi alkaa kaivaa kalliota, ja hän katsoi anteeksipyytävästi minua ja sanoi "tunnethan sinä minut", kertoo hänen lapsuudenystävänsä, joka kuten kaikki muutkin vanhat ystävät, on sitä mieltä, että Ior yksinkertaisesti kaivoi maata jalkojensa alta. Hän kehitti niin mielikuvituksellisen jutun, oman Tolkien-saagansa, ettei hän enää päässyt irti siitä menettämättä kasvojaan. Ainoa keino päästä eteenpäin oli keksiä vielä mielikuvituksellisempia tarinoita.
     - Opetuslapsilleen hänestä tuli aikuinen Peppi Pitkätossu. Pepin kanssa kaikki oli yhtäkkiä sallittua ja mahdollista. He saivat räjäytellä kalliota, leikkiä hauskoja sanaleikkejä ja polttaa ruohoa, eräs ystävä kertoo ja nauraa hekottelee.
     Iorin vanhimmille ystäville on tyypillistä, että he pudistelevat ärtyneinä päätään kaikelle "hänen hölynpölylleen". Heille Bockin saagan Ior on aivan toinen henkilö kuin kiinnostava ja puolihullu Holger/Bror/Ior Svedlin, jonka he tunsivat ja jonka he yhä katsovat tuntevansa. Nykyään Ior ei puhu vanhimpien ystäviensä kanssa lainkaan Bockin saagasta.
     Entäpä Sipoon naapurit? Vaikka siellä nopeasti kyllästyttiinkin kohuun, toi Bockin saaga mukanaan joka tapauksessa yhden hyvän asian. Yhtäkkiä laituri täyttyi alastomista ja ruskettuneista kansainvälisistä tytöistä.


     ..."Temppeli paljastetaan tänään", otsikot kirkuivat... ja maailma pidätti hengitystään... ja tv-kamerat surisivat... mutta odottakaapa! Oliko se vuonna 1988? 1989? Vai 1991? Ei mitään väliä. Joka kesä sama juttu. NYT temppeli tulisi esiin, no, ei nyt ihan vielä, mutta NYT!... tuota se oli jatkuvasti, ja pian kallioon oli todellakin räjäytetty suuri reikä, joka ehkä alkoi muistuttaa temppeliä.
     Mutta kallion räjäyttely ei ole ilmaista. Mistä rahat tulivat?
     Ensin Ior panttasi kaikki rahansa ja omaisuutensa Sipoossa ja sai siten lainan Sipoon Säästöpankista. Kun nuo rahat olivat lopussa, opetuslapset itkivät medioissa ja yhtäkkiä uusi rahoittaja ilmestyi kuvioihin: Lemminkäinen Oy.
     "Lemminkäinen on mukana, koska tämä on hyvin mielenkiintoinen ja salaperäinen projekti, jota ei voi jättää tekemättä loppuun. Tämä on paljon sivistyneempää kuin maxiveneiden tukeminen" Lemminkäisen tuolloinen tj. Heikki Pentti sanoi Iltalehdessä.
     Mutta kun alkoi tuntua palaneen käryä, tai oikeastaan hasis alkoi kärytä, Lemminkäinen pelästyi ja vetäytyi syrjään. Jotkut Iorin opetuslapsista olivat käyttäneet mökkiä myyntipaikkana. Ei hyvää PR:ää sponsoriprojektille.
     Kesällä 1991 kaivuuliike Heikki Hakulinen ky ja hänen koneensa tekivät sitä vastoin edelleen töitä, kirjoittivat laskuja, jotka Ior kuittasi ja niinpä Iorilla oli yhtäkkiä 450 000 markkaa henkilökohtaista velkaa kallioon räjäytetystä reiästä.
     Tämä on ainoa kerta tänä iltapäivänä Munkkiniemessä, kun Iorin rauhallisuus järkkyy, ainoa kerta kun hiljainen ääni nousee.
     - Heikki Hakulinen kyy! hän toistaa kerta toisen jälkeen painottaen "kyytä".
     - Kyy halusi jatkaa töitä, mutta vain sunnuntaisin, joten kesällä 1991 siitä kertyi 13 sunnuntaita. Sinä aikana hän ehti tehdä muutaman reiän kallioon, laittaa räjäytysaineet reikiin ja painaa nappia. En ole koskaan tarkastanut summia, eikä minulla ole aavistustakaan siitä, mitä se maksoi, Bock sanoo.
     Koska Iorilla ei ollut rahaa, Hakulinen vei asian raastupaan seuraavana vuonna.
     Mutta Iorin ei tarvinnut välittää. Ei tällä kertaa. Sillä suurin piirtein samaan aikaan, kun suomalaiset byrokraatit jahkasivat asian kanssa, hän käänsi katseensa kohti Chaporaa ja näki useiden tuhansien ihmisten juhlivan täysin hulluissa, rajoja vailla olevissa juhlissa. Juhlat hajotettiin Intian poliisin valtavalla väliintulolla. Mitä ihmettä oikein juhlittiin?
     Ior Bockin 50-vuotispäivää.
     Bockin saaga ei suinkaan iskenyt vain kansainvälisiin hippeihin. Kun yksi 1990- luvun suurimmista suomalaisen musiikin toivoista, progebändi Kingston Wall, julkaisi Tri-Logy -levynsä vuonna 1994, inspiraation lähteeksi paljastui Bockin saaga. Symbolit, aakkosto ja Alt-land-is -kappale esittelevät Bockin saagan tiivistetyssä muodossa. Ja kun Jari Sarasvuo, yrittäessään järkyttää, kutsuu alastoman ja hieman sekavan Iorin ohjelmaansa "Minä ja Sarasvuo", kohtaa turhautunut ohjelmaisäntä voittajansa. Sarasvuo ei koskaan saa suunvuoroa ja ohjelmassa puhutaan vain spermasta ja temppelistä ja temppelistä ja spermasta.
     Mutta aivan kuten 1960-luvullakin, Ior oli silti parhaimmillaan juhlissa. Joten kun kävi käsky, että uusmaalaisen nuorison olisi joka vuosi 23. heinäkuuta juhlistettava kansakoulunopettaja Victoria Boxströmiä (1857-1941) - toista Bockin saagan tärkeää hahmoa - tekivät useat sadat ihmiset pyhiinvaellusmatkan Gumbostrandiin, naapurien suureksi kauhuksi. Ja mikä näkymä kohtasikaan juhlijoita?
     "Metsäaukea, jolle saavuimme, oli pyöreä ja täynnä tanssijoita, ekstaattisia ihmisiä, ja puiden välissä roikkui valokaapeleista tehtyjä veistoksia. Kaapelit oli muotoiltu hatariksi veneiksi, sieniksi ja muiksi abstrakteiksi kuvioiksi, jotka heiluivat päidemme yläpuolella... Se oli kuin taikuutta."
     Siten trancebileitä kuvattiin kolumnissa, kesällä 1998. Ior oli jälleen otsikoissa.


     Vuotta myöhemmin Ior istuu joogayrittäjä Juha Javanaisen kanssa Iorin asunnossa Töölössä suunnittelemassa Javanaisen toimittaman "Bockin perheen saaga" -kirjan englanninkielisen version julkaisemista. Piireissä tunnettu mies tunkeutuu sisään. Rappukäytävässä ja eteisessä hän iskee 57-vuotiasta Ioria neljä kertaa puukolla selkään. Sydän pysähtyy "kuudeksi minuutiksi". Ambulanssi saapuu.
     Mutta kohtalo oli määrännyt, että Iorin taru ei ollut vielä lopussa. Hän selviää, mutta halvaantuu vaikeasti.
     Ja nyt vajaat viisi vuotta myöhemmin hän tarvitsee apua kaikessa kotona: kävelemisessä, peseytymisessä, vessassa käymisessä. Mutta hän pystyy yhä istumaan lootusasennossa, ja siinä hän istuukin päivät pitkät samalla leikkien san-a-leikk-e-jä-än ystäviensä kanssa. Eikä maailmassa varmastikaan ole toista miestä, joka toteaisi halvautumisestaan näin:
     - Minulla on melkein viisiraajahalvaus. Kalu kyllä seisoo vielä melko hyvin, mutta minun on vaikea saada sitä laukeamaan.
     Halvauksen takia hän on riippuvainen avustajista ja silloin on tietysti oivallista, että he ovat samalla Iorin opetuslapsia, jotka voivat jakaa Iorin elämän niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Se merkitsee sitä, että he istuvat ja nukkuvat tämän asunnon lattialla, eivät käytännössä ikinä mene ulos, juovat jatkuvasti teetä, polttelevat ja keksivät mielleyhtymiä sanojen al-ku-pe-rä-lle. Vieressäni lattialla istuu intialainen Shailesh ja tanskalainen Kasper. Shailesh on jo vanha kettu: hän laittaa ruoan ja juuri hän vastaa yksinkertaiseenkin kysymykseen kahden minuutin tyhjällä katseella, jota seuraa yhtä pitkä hihityskohtaus. Kasper sitä vastoin on valppaana ja hänellä on vain hyvää sanottavaa uudesta elämästään:
     - Ior on erittäin erikoinen mies, hän tietää elämästä ennen jääkautta. En todellakaan usko, että hän on hullu, Bockin saagassa ei ole mitään valheellista. Mutta meidän on vaikea ymmärtää sitä. Tarina on niin suuri ja erilainen. Mutta olen äärettömän ylpeä siitä, että olen saanut mahdollisuuden kuunnella häntä.
     Mutta mitä tapahtui velalle? Kaivuuliikkeelle, joka halusi rahansa?
     Kahdeksassa vuodessa 450 000 markan velka kasvaa korkoineen 1,1 miljoonaan markkaan. Järjestelmä oli saanut mytologian kiinni ja halvaantunut mytologi itse oli Intiassa, kun hänen rakastamansa talo ja "temppeli" Sipoossa joutui nuijan alle joulukuussa 2000.
     Mutta se ei riittänyt. "Sponsori" Lemminkäinen Oy seisoi ensimmäisenä jonossa ja jokainen huutokaupasta saatu penni, yhteensä 2,2 miljoonaa markkaa, meni heille.
     Uusi pakkohuutokauppa ja ulosmittaus! Heikki Hakulisen lakimies huusi.
     Pian oli Töölössä sijaitsevan vanhan sukuasunnon vuoro. Myös tästä Lemminkäinen Oy nappasi sille kuuluvan osan, joten toisin sanoen Ior Bock on yhä melko ison summan velkaa kallionräjäyttäjälle.
     Onko kaikki nyt sitten lopussa? Sekä Bockin että Holgerin saaga?
     Ei oikeastaan, kaiketikaan. Kun maat Sipoossa huutokaupattiin, tekivät Juha Javanainen sekä Petri Räisänen nopean päätöksen ja ostivat muun muassa temppelitontin runsaalla 300 000 markalla. Javanainen ja Räisänen pyörittävät Helsingin Astanga Joogakoulua. Koulun chattisivulla jotkut ovat kyselleet, miten on mahdollista, että koulu korottaa hintojaan ja pyytää talkooapua oppilailtaan, kun se samaan aikaan sijoittaa suuria summia Lemminkäisen temppeliin.
     "Lemminkäisen temppeli edustaa meille henkistä pääomaa ja suomalaista perus(kallio)arvoa, mutta joillakin tällainen henkinen taso meni pahasti yli ymmärryksen." Javanainen kuittasi tuolloin.
     Tavatessani hänet hän toteaa, että temppelille on tapahtunut hyvin vähän kolmen vuoden aikana, "vesilukko on paikoillaan" (= kuoppa on täynnä vettä), mutta kunhan rahoitus vain saadaan kuntoon, on ensi kesänä mahdollista jatkaa kaivauksia. Kalliosta on olemassa hyviä tutkakuvia, jotka osoittavat, että kalliossa on jotain, Javanainen sanoo. Hän on täysin vakuuttunut siitä, että temppeli on olemassa.
     - Olen tutkinut perheen historiaa, joka osoittaa, miten määrätietoisesti ja johdonmukaisesti suku on pyrkinyt viemään perhesaagaa eteenpäin. Me suomalaiset uskomme aina, ettei meillä ole mitään annettavaa maailmalle. Mutta jos saaga osoittautuu todeksi, se antaisi meille vahvemman itsetunnon kulttuurikansana, Javanainen jatkaa toiveikkaana.
     Helsingin kaupunki tukee avustajia noin 700 eurolla kuussa per henkilö, koska Ior ei mitenkään tulisi toimeen yksin. Mutta koko syksyn ja talven kaupungin ja Iorin välillä on käyty katkeraa kiistaa. Kaupunki ei nimittäin halua maksaa tukea avustajille, jos ryhmä muuttaa Intiaan, ja rutiköyhän Iorin on sen vuoksi pakko viettää ensimmäinen talvensa kolmeenkymmeneen vuoteen Suomessa. Unelmissa on joka tapauksessa se, että he ehtisivät Goaan Bockin saagan 20-vuotisjuhliin 24. helmikuuta, mutta kuten aina Iorin elämässä, kohtalo saa määrätä.
     - En ole koskaan pyrkinyt mihinkään elämässäni, kaikki on tullut ulkoa. En ole koskaan esimerkiksi ostanut hasista itse, vaan olen aina vain saanut piipun käteeni. Ja minun on poltettava, se auttaa minua keskittymään ja kuuntelemaan muita ja unohtamaan vammani. Jos en polttaisi, alkaisin ehkä miettiä tilannettani... ja alkaisin hikoilla.
     Joten tämä vahingoittunut guru istuu asunnossaan, vetää sauhut vasemmalla kädellä, joka toimii vielä jotenkuten, ryystää teetään, seinällä roikkuu komeita tauluja ja muotokuvat Rheasta ja Rachelista. Opetuslasten katseet lepäävät Iorissa kuten aina, ja on tukahduttavan kuuma, ja miksi täytyy olla niin pimeää, ja hiki valuu, ja kysyn temppelistä ja sen tulevaisuudesta, johon Ior vastaa ärtyneesti, aivan kuin hän yrittäisi huitoa pois jatkuvasti ympärillään surisevaa kärpästä:
     - Ei kai se nyt voi olla niin hiton hankalaa. Porataan vain reikä katon läpi ja sitten ollaan perillä.


-------

Lähteet

(lisätty kotisivulle 8.11.2010):
Vbl 25.05.1984, 10.10.1989
Hbl 04.05.1982, toukokuu 1984, 6.4.1979, 22.12.2000, 2.7.1978, 25.4.1986, 17.7.1989, 8.8.1987
Bbl mm. 21.7.1979, 29.7.1997, 05.08.1987, 22.12.2000, 30.7.1992, 28.6.1989, 23.6.1993, 24.7.1990, 2.7.1990, 24.9.1998, 1.7.1989.
VN 30.9.1987
IL 28.9.1989
US 28.9.1989
Taide 5/89
FNT 20.7.1989
Stbl 20.9.1989

Päiväämättömiä lehtiartikkeleita ajalta, jolloin Ior Svedlin ja hänen kurssitoverinsa aloittivat opintonsa syksyllä 1960 (luultavasti Hbl ja NP).

Brages Pressarkiv (sukuhistoria)

Erik Svedlinin kuolema:
Helsingin Poliisilaitos, Rikososasto, dokumentti N:o 6065, RP 4636/62.
Tuomioistuimen päätös: X osasto 1 jaosto A 91/63, 29.8.1963

Helsingin kaupunki, opetusvirasto, arkisto Kalliossa, Helsingissä (koulunkäynnistä)

Kansallisarkisto (Helsinki) adoptiosta, 3 dokumenttia

Porvoon ulosottovirasto
Helsingin ulosottovirasto

Loviisan ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherranvirasto
Helsingin evankelis-luterilaisten seurakuntien keskusrekisteri
Helsingin Käräjäoikeus 4. osasto, tuomio, 02/1394, 25.01.2002
Helsingin käräjäoikeus 10. osasto, yksipuolinen tuomio 35921, 20.12.1994, 94/20907
Helsingin Raastuvanoikeus, Pöytäkirja, 30.9.1992, S 92/4429
Pöytäkirja, Pakkohuutokauppa, Ior Svedlin, 20.12.2000, Porvoon kihlakunnanvirasto
Bock Saga Documentation / English German version

Haastateltavat: kurssikavereita Svenska teaternin oppilaskoulusta 1960-63, lapsuuden ystäviä Sipoosta, sukua Sipoosta ja Helsingistä, ystäviä myöhemmiltä ajoilta, entisiä tyttöystäviä, nykyisiä kannattajia jne. Useimmat haastatelluista haluavat pysyä anonyymeinä.
 

Anna palautetta: manu (at) magnuslonden.net

Katso myös Ior Bockin virallinen saitti.